Haluamme olla luomassa uudenlaista maailmaa, lisätä myötätuntoa ja välittämistä, aitoutta ja yhteisöllisyyttä.

Muutos lähtee sisältämme.

Itsetuntemus terveyden ja hyvinvoinnin perustana.

Uskomme että kaikki eheytyminen lähtee itsetuntemuksesta. On kyseessä sitten henkilökohtainen, ylisukupolvinen tai kollektiivinen eheytyminen, tarvitaan ymmärrystä siitä kuka olen. On tärkeää ymmärtää miten kasvuolosuhteeni ovat vaikuttaneet minuun, millaisia ylisukupolvisia taakkoja sukuni kantaa tai millaisia kollektiivisia traumoja suomalainen kulttuurimme edelleen ylläpitää tässä erillisyyttä ja individualisoitumista korostavassa ajassamme. Me ihmiset olemme luonnostamme yhteisöllisiä olentoja ja kasvamme vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. Tehdessämme työtä ajatusmallien, tunteiden, kehoyhteyden, vuorovaikutussuhteiden ja kollektiivisen tietoisuuden kanssa, vaikutamme paitsi omiin valintoihimme ja energiaamme, myös ympäristöömme positiivisesti. Valo lisää valoa.

 

Lähestymistapa

Uskomme että eristyksen ja poikkeusolojen jälkeen tarvitsemme hyvin paljon mielenterveyttä ja hyvinvointia tukevia uudenlaisia palveluita. Ihmisen syvin kaipuu on tulla nähdyksi ja kuulluksi, kohdatuksi iloineen, suruineen ja pelkoineen. Teemme työtä sen eteen että saamme kohdata toistemme hymyilevät silmät ja kasvot, tuntea välittävä katse tai kosketus olkapäällä ja muistaa taas millaista on olla yhdessä. Haluamme muistuttaa millaista on kun voi laskea haarniskan hetkeksi harteiltaan ja olla vain kuka on, luottaen että toinen vierelläsi haluaa sinulle hyvää. Ettei kipua, harmia tai jännitystä tarvitse lakaista pois, vaan nekin saavat olla ja silti olet tervetullut. Yhdessä voimme kasvaa ja eheytyä - yksilönä, puolisona, tiiminä tai ryhmässä. Olla ihmisenä ihmiselle.

“Joka katsoo ulospäin, uneksii.

Joka katsoo sisäänpäin, valaistuu.”

-Carl G. Jung-

Aloita oma matkasi jo tänään.